Skip to content

YWE JALANDER

Leijona joka takaa luotettavuuden

 

Fredrik Wilhelm Jalander in poika,  Ywe Jalander poistui joukostamme vuonna 2006. Hän oli elokuva-alan tunnettu nimi, mm. Suomen Kuvalehden elokuva-arvostelijana ja dokumenttielokuvien tekijänä.  Mielestäni hänen paras elokuvansa oli hänen viimeisensä ja se kertoi arkkitehti Raili- ja Reima Pietilä stä.

seuraavassa historiikkiä hänestä:

Ywe Jalander valmistui diplomiekonomiksi, mutta elämäntyönsä hän teki elokuvan parissa monipuolisena vaikuttajana ja osaajana: kriitikkona, opettajana, ohjaajana. Hän oli Suomen elokuva-arkiston ensimmäinen toiminnanjohtaja vuosina 1957-58. Vuosina 1960-62 hän opiskeli elokuvantekijäksi Moskovan elokuvainstituutissa legendaarisen Mihail Rommin johdolla. 1960-luvun puolivälissä hän aloitti uransa elokuvaohjaajana, ja 1970-luvulta lähtien hän toimi erilaisissa opetustehtävissä, muun muassa 1970- ja 1990-luvuilla Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osaston edeltäjien ETV:n ja ETL:n johtajana. Toisella kaudellaan 1990-95 Jalander työskenteli erityisesti Taideteollisen korkeakoulun AV-keskusprojektin käynnistämiseksi.

Jalanderin äidinkieli oli ruotsi, mutta täydellisen kaksikielisenä hän pystyi kirjoittamaan ja työskentelemään molemmilla kotimaisilla kielillä. Asiantuntevana ja terävänä elokuvakriitikkona Jalander vaikutti 1950-luvulta lähtien, mm. Kansan Uutisissa, Ny Tid-, Ahjo- ja Uusi Nainen -lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä vuodesta 1980 kuolemaansa saakka.

Jalanderin ohjaajaura alkoi dokumenttielokuvalla Liisankatu (1965) ja jatkui 1960-luvun lopulta lähtien television lukuisissa ajankohtaisohjelmissa ja reportaaseissa, tv-elokuvissa ja kulttuuridokumenteissa. Myös elokuvantekijänä Jalander oli monipuolinen. Hänen aiheittensa kirjo ulottui ajankohtaisten ilmiöiden tai kulttuurijärjestöjen toiminnan dokumentoinnista henkilömuotokuviin sekä taiteen ja filosofian ongelmien käsittelyyn. Hänen lähestymistapansa oli usein yhteiskuntakriittinen, samalla kun siihen vähitellen kytkeytyi kulttuurikriittinen tai kulttuuridokumentaarinen näkökulma. Hän dokumentoi niin Kansallismuseon (Kansallismuseo I-II, 1985-87) kuin Hanasaaren kulttuurikeskuksen (Hanaholmen – kulturcentrum för Sverige och Finland, 1983) tai Oulun elokuvakeskuksen (Näikkönä – reportaasi Oulun elokuvakeskuksesta, 1990) toimintaa. Hän ohjasi fiktiivisen tv-elokuvan Martin talvi (1991), työttömän opettajan tarinan, joka pohjautui Raija Siekkisen novelliin. Hän teki muotokuvia kulttuuripersoonallisuuksista kuten Claes Anderssonista (Runoilija ja ministeri, 1998) tai Amos Andersonista (Kansalainen Amos, 2000).

Jalanderin ohjaajauran kestävimpinä saavutuksina voidaan kenties pitää hänen ”arkkitehti-trilogiaansa” tai elokuvaa Haapa ja bambu (1997), joka on eläytyvä ja elämyksellinen tutkimusmatka Marimekon tekstiilisuunnittelija Fujiwo Ishimoton maailmaan. Kiitetty arkkitehti-trilogia käsitti vastaavat tutkimusmatkat ja henkilökuvat Lars Sonckista (Graniitin ja hirren mestari, 1982), Alvar Aallosta (Alvar Aalto, tekniikka ja luonto, 1987) sekä Raili ja Reima Pietilästä (Irti laatikoista, 2004).

Lähde:

Wikipedia

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.